lauantai, 23. huhtikuu 2016

Perillä välietapilla.

Saavuin itseasiassa jo torstai iltapäivällä, mutta en jaksanu kirjotella vielä mitään.
Autosta on levinny vain peräkontin kahva, ja sekin on jo tilattu.
1. Yöpaikan kuvia metsätien päädyssä poukamassa.
100_3254.jpg
2. Yö vietetiin törkeästi tässä:
100_3298.jpg
3. yö oli sitten aavasaksan näkötornin parkkipaikalla. Meinasin jäädä lumen takia jumiin.
100_3304.jpg
Erityyppisissä yöpaikoissa on erilaisia etuja ja haitoja.

Keskellä metsää on täysin yksin ja rauhassa, mutta myös täysin omillaan, eli jos jää jumiin tai muuta tapahtuu, ei ole ketää jota huikata apuun.
Tunturin päällä on todella kylmä. En tiedä mitä asteita oli mutta vesi jääty hetkessä trangian kattiloihin, eli ainakin -15 jos ei enemmän.
Metsässä on myös helppo löytä paikka jossa käydä häiintymättä tarpeilla eikä hävetä vaihtaa vaatteita.
Koiria on helppo treenata ja lenkitää suoraan autosta. Uskaltaa jättää vesikipot ym. ulos.
Kehtaa kokkailla ja touhuta, voi solmia pressun puihin ja viritellä juttuja.
Metsässä on pimeetä, märkää ja vähän kurasta.

Kaupungissa on enemmän liikettä ja valoa - ei tarvii otsalamppua.
Tähän mennessä kukaan ei häirinnyt nukkumista, mutta vosin olettaa että näinkin voi käydä julkisella parkkiksella.
Päiväsaikaan paikkoja on auki ja saa esim. tuoretta vettä ja käytyä julkisessa vessassa.
Yöllä mikään ei ole auki, pitää kävellä pitkä matka ennen kun pääsee johonkin jossa kehtaa käydä pissalla.
Tavaroita ei viitsi jättää ulos, eikä myöskään kokkailla tai touhuta ulkona kun kaikki ohikulkijat näkee. Ok, Raumalla sato räntääkin.
Jos tulee onglema, apua varmasti löytyy.
Koirat saa kaupunkitreeniä.
Kapungissa on keväisin ällöttävää mustaa liejua, jota ei saa millään pois.

Mutta ihan sama missä on: Yöt on kylmiä ja jos aurinko paistaa lämpötila isossakin autossa nousee äkkiä.


Mitäs sitä vieä matkan varrella?
1. yöpaikalta löyty tämmönen nätti kivi ja muutenkin aika hurmaava harjumaisema.
100_3267.jpg

Koitin myös kuvata puolukoita ja porojäkälia, mut Hetu söi ne.
100_3258.jpg
Bongasin pian 2. ajopäivänä kyltin: luontopolku. Ja oli pakko mennä kattoon.
Torisevan kosket 6.5km ja varotiin vähän vaikeakulkuisesta maastosta ja tommosista pikku jyrkänteistä.
100_3269.jpg
Ei muuta kun kaikki 3 koiraa valjaisiin, pantoihin ja turvavarmistetuun vöyhön ja menoks.
Jackyn ja Hetun pystynottamaan käskyn alle vierelle, Saara vetää jatkuvasti.
Ja vauhtiahan riitti, pari pv myöhemmin edeleen "jarrulihakest" kipeenä. Onhan tuossa 2x 18 ja 1x15 kg vetämässä, yhtensä siis 51 kg, ja ittellä vain reilu 5kg enemän.
100_3280.jpg
Retken jälkeen lämmitin vettä ja ruokaa taas kerran räntäsateessa. Ruuaks oli sipuli, peruna, feta mössöä. Veden lämmittäminen kesti reilun tunnin ja meinas mennä hermot. Haavena olis sittenkin jo nyt hankkia se bensakeitin, ei tuolla marinolilla jaksa kituutella pakkasessa, lämmittimellä saan juuri ja juuri syttymään, mutta saataa sammuilla ja tehot ovat huonot.
100_3292.jpg

Raumalla oli märkä keli, ja aika meni lähinnä lenkeillessä vanhassa kaupungissa. Onhan ne puutalot nättejä.
Aavasaksan tunturi taitaa olla kesämatkailukohde. Jotain valoja siel oli, mut en käyny tarkemmin kattomassa. Huippu oli vaivan autio.
Ja siel oli Saaran ensimäinen patsas.
100_3305.jpg
Siin se vaan ihmetteli ja katseli. Ja jatkoi sitten matkaa.
Hetu haukku, mutta nuskimisen jälkeen sekin ymmärsi että ei oo mitään pelottavaa.
Kuvassa on kirkas vastavalo.

Muoniossa perillä heitin saman tien tavarat asuntooni, ja yks henkilö tuli hakemaan sängyn, pöydän ja nojatuolin pois. Eli nyt on enää 2 tuoli, yks huono pöytä ja lamppu jotka pitäis häivyttää ennen lauantaita.
Lauantaina pitäis sit viimestään jatkaa matkaa. Sitä ennen täytyy vielä hoitaa kaiken näköisiä juttuja.

tiistai, 19. huhtikuu 2016

Nyt mennään.

Matkalla ollaan. Tietokoneen akku näyttää kolmea varttia.
Suunnitelman mukaan lähdin tänään myöhään iltapäivällä (maanantai 19.4) matkaan ja päästiin tänään Ruokolahden lähettyville metsään.
Oikeastaan meinasin yöpyä seitsemisen puistonssa teltalla tai sitten parkkiksella autossa, mut ajoin liittymän ohi kun kyltissä ei lukenu tien numeroa, vaan joku kylä jota en odottanut.
Navigointivälineenä toimii GT karttakirja vuodelta 2014. Kartturi ois kiva välillä.
Tankattu on täyteen Tampereen korkeudella ja ostin jarrunestettä - ihan varmuuden vuoksi. Muita nesteitä onkin.
Kaupan parkissa söin sämpylän savutofulla ja salaatilla, itsekoottuna.
Illalla vain nuudelit ja teetä termoskannulämpimällä vedellä.
Aamuks on juustoa ja leipää, keitettyjä perunoita ja sieniä. Ja tietysti kahvia.


Nakkasin Jackylle lopun ruuan häkkiin - virhe! Liian suuri maksaposentti ei kelvannu ja piilotti sen peittonsa alle, kaikki ihan ruuassa.... Onneks noita peittoja vielä on, mutta pitää muistaa: EI ruokaa häkkiin.
Matkalla myös kävin hakemassa säkillisen parempaa nappulaa aikuisille koirille Hetun kanssa. Valituksi tuli pikkupussi päiväystarralla Haukkuvin päiden ankka pataattia. Kelpas Saaralle.
Hetun ois pakko päästä enemmän ihmisten ilmoille. Ei edeleenkään anna kenenkään vieraan koskea, mutta aika rohkeesti kävelee ohi. Treeniä.
Sitäkin oli tänään taas, vetotreeniä. Pakko oli kokeilla kun kerta pikkupyörä ja kaikki valjaat mukana.
En muist kerroinko viime koikeilusta jossa laitoin Saaran yksin "keluaan" ja Hetun "pyörään"? Ei ainakaan toiminut paljoa paremmin kun muuten, vähän ajan päästä Hetu taas juos liian löysällä. Saara löys samoisella reissulla tennispallon maasta ja sain odotella irrottamista taas kerran. Onneks ei ole ihmistä kohtaan aggressioa, vaikka nappaakin saaliin eikä laske enää irti.
Tänään olin ilkeä: jätin koirat autoon kiini ja näytin niille tarjouskasslerin palaset joita muka vein metsätietäpitkin. Hetu protestoi äänekäästi. Parin sadan metrin jälkeen tulin takasin lihojen kanssa ja piilotin ne auton viereen.
Kyllä lähti! Ei edes huomannu kun jälki loppu. 300m suuntaan ja sitten mukisematta 300 takasin ja palkkaksi autolla heti lihat. (juu, ei pitäis ruokkia hengästynyttä koiraa - mut ku...)
Pitää ens kerta oikeesti jättää ne lihat sinne ja talutella koirat sit nätisti autolle ruuan jälkeen. Muuten varmaan menee ykssuuntaseks hommaks.

Huomenna ois tarkotus jatkaa matkaa, en kyllä vielä ole päätäny että minne asti.




sunnuntai, 17. huhtikuu 2016

Pakkausta, mitä kaikkee tarvii kuukaudessa?

Olen pakannut autoa nyt 2 pv ja alkaa näytään ihan hyvältä. Huomenna pitäis sitten lähtee.
Alkuun tuntu siltä että ei tuu tavaraa ollenkaan mut sit rupes sujumaan.
Nyt on mukana polkupyörää myöten kaikkea.
Täytyy tehdä Muonioon saavuttua oikeen lista mitä sitä sitten loppupeleissä kaikkee on kyydissä.

Tässä kuva autosta ennen pakkausta. Tytöt menee yhessä tuhon isoon häkkiin ja Jackyllä on oma yksiö. Jacky:lle kun on oma tila on todella tärkee ja kärsii matkapahoinvoinnista. Nuorena oksens ja huus kaikki matkat, nykyään enää piippailee epätasaisella tiellä. Pahaa oloaan saataa purkaa toisiin.

Eli pohjalle tuli nuo retkipatjat ja niiden päälle sitten matto. Ovensuussa on kuramatto.
100_3231.jpg

Tässä sitten kuva ohjaamosta. Pelkääjänpenkeille tulee "snäksikori" ja jotain juotavaa. Kartta myös esille.
Aurinkolasit ja roskis. Ja varmaan kauppareppu myös tänne.
Radio toimii vaihtelevasti, tupakansytytin hajos.
100_3237.jpg
Huomenna sitten lisää kuvaa ennen lähtöä.

perjantai, 15. huhtikuu 2016

Ole sitkeämpi kuin koirasi...

Vein tänään ex-än tavaroita yhden autollisen hänelle, ja sain kamerani.
Siitä sitten kaverin luo tapaamaan hänen 5kk ikästä pentua
Siitä melontaseuran retkisuunnitteluiltaan. Isoa autoa ei ole helppo parkeerata Hämeenlinnassa.
Paljon olis kivoja pitkiä retkiä tulossa, mutta en pääse koska on koirat eikä hoitopaikkaa, varsinkaan Jackylle.
Päiväretkille pääsen tietty, ja juteltiin myös liikuntalajinäytöstäni eräopaskouluun. Pitäis kesään asti valmistua, vihdoin, mutta saa nähdä.
Suunnitteilla ois näyttönä helppo päiväretki Mallasvesi-Pintele-Ilmoilanselkä, kajakeilla tietty.

Illalla sitten reenasin Jackyä. Sama kaava kun Hetulla jolla taipumusta haukkumalla vaatia huomioa.
Jacky tosin vain sirkuttaa. Vain... mutta kyllä siihenkin menee hermo ja ei se ole oikeen päästää vinkuvaa koiraa esim. autosta. Jacky lopettaa vinkumisen heti kun sitä katsoo, ja osaa katsomalla olla hiljaa pitkäänkin. Ei sirkuttele siis "päin naamaa"
Hetulla ohjeena se että ei pääse ääntelemällä, raapimalla tai ravaamalla. En huomio, en katso ja odotan kunnes on rauhassa. Sitten häkki auki ja palautan niin kauan kunnes odottaa nätisti. Häntä rentona.
Ei menny Hetulla kauaa kunnes tajusi luopua ja luopuu kerta toisen jälkeen nopeammin joten voin lisätä haasteita. Ongelma on pienentynyt selkeästi, myös kotioloissa.

Mutta Jacky...

Jacky on luonteeltaan sitkeä, sitä ei helpolla saa tekemään jotain mitä hän ei halua. Katsoin kelloa kun olin jo lenkittäny ja päästäny Saaran ja Hetun sisälle, ja seissy ehkä vartin.
23.22
23.32 ei muutosta tilassa.
23.43 hain läppärin ja istuinalustan.
23.52 piipitys on hieman hiljentynyt, Jacky asettu makuulle. Harkitsen kohta päästämistä.
23.58 sirkuttaa hiljaa, ei ole vieläkään luovuttanu. Sormet meinaa jäätyä.
00.02 känsi kylkeä himmeä sirkutus jatkuu. Alan epäilemään tätä kokeilua.
00.06 Hetu rupes sirkuttamaan sisällä. Jacky sirkuttaa taas tasasemmin, ehkä sillä rupee olemaan paksusta takista huolimatta kylmä. Lopetan pieneenkin taukoon, ei tästä tuu mitään.
00.12 Avasin Jackyn oven. Hetu yrittää avata eteisen ovea, mutta on hiljaa.
00.13 Päästin Jackyn. 

Epäilen että tästä tunnin treenistä ei ollut paljon mitään hyötyä, pitää toistaa joskus kun ei ole ihan näin kylmä. Nyt tais oppia vaan että sitkeys palkitaan, vaikka tulikin nätisti häkistä, ja oli lähes hiljaa, mutta ei täysin.

Jacky komentelee ja pompotelee minua näköjään vielä enemän kun taas oletin. Varmaan koska osaa tehdä sen todella taitavasti ja hienovaraisesti. Ei koiraa heti tajua moittia siitä että makaa aivan matalana keittiössä tuntitolkulla kun ruokaaika oli jo. Äänettömästi, nätisti komentaa ja saa palkan.... Miksipä ei?
Jos annan lähtöpassit jatkaa käytöstä vain eri paikassa. Hän ei luovuta. Ideoita?

Jackyn olen saanut vuoden ikäisenä, ja sitä ennen pentuna sille ei ole osattu asettaa kunnolla rajoja ja luoda selkeitä sääntöjä. Hän on entisen kämppiksen koira.
Koiraa on yritetty tietty kieltää ja suututtu kun meni liian pitkälle, mutta kun Jacky tarpeeks kauan yritti usein sai tahtonsa läpi, koska ei ollu hermoja viedä komennus loppuun.
Käytännössä sitä on kannustettu olemaan sitkeä. Eihän tuollasta koiraa luo kukaan tahallaan, mutta osaamattomuutta ja kärsimättömyyttä siitä on tehty hankala, ja mä en ole osannu alusta alkaen korjata, koska on ensimmäinen koira.

 

keskiviikko, 13. huhtikuu 2016

Jälkipäivä

Ensimäistä kertaa ikinä verijäljen tekoa. Olin ostanut villisian sorkan ja verta tampereelta ja nyt sitten tuli koekäyttöön  Saaralle. En oikeen jaksa uskoa että saisin vanhan riistaverisen koiran opetettua perus PK-ihmisjäljelle, joten hän on hyvä koekaniini tähän hommaan, eikä tarvii pelätä että sekottaa jotain jo opittua. Omalle tontille jäätiin ettei tulis sanomista keltään.
Päätin käyttää suoraan sorkkaa jäljentekovälineenä, matkaksi vähän päälle 50m ja palkaksi naudan rustoa kun meinasin uusiokäyttää sorkan vielä. Verta meni puoli pulloa. Ja lisäsin sitä ruokakupista missä olin uittanu sorkkaa suoraan sen päälle.
Tein alkuun "makauksen" kuten netissä neuvotaan. Eli potkin maata ja tiputtelin verta siihen, samanlaisen tein loppuun. .
Tuli jotenkin vielä pöhkömpi olo kun tavallista jälkeä tehden. "hei, vedan perässäni sorkkaa"
Juu, kyllä Saara lähti leikkiin mukaan, rauhallisesti ja välillä tais lähtee hiiriä etsimään mutta tuli kutsuessa takasin jäljelle ja jatko itsenäisesti :) Ja sit se söi sitä rustoa varmaan 20min... ja minä odotin nätisti. Saara myös haisteli aina uudestaan veristä "makausta" syödessään rustoansa, eli joku juttu siin näköjään on.
Perjantaina vois tehdä seuraavan veriteoksen, palkaksi varmaan sorkka/ja lihaa jos sorkka ei kelpaakaan ruuaksi, en tiiä syötetäänkö niitä yleensä, mutta kysyin ostaessa ja meinasivat että elintarvikelaatua on.

Jackylle tein ylipitkän jäljen pitkillä suorilla, toissapäivänä oli niin tohkeissa että halusin kokeilla mitä se kestää.
Matkaa se reilu kilometri ja melkein vain peltoa, yhden osuuden vein hakuuaukeelle ryteikköön. Se oli hankala. Hankala edetä ja pysyä hajulla, käveli mutkan liian suoraks ja jätti kepin nostamatta. Seuraavan tikun löys pellolta. Mutta ei hukannut jälkeä risukossakaan.
Loppua kohden selkeesti väsy ja ois pitäny palkaks namipenaalin sijaan jättää koko ruoka. Namipenaali on sellanen vetoketjullinen penaali jonka sisälle saa laitettu herkkua, täs tapauksessa meni pala tarjoslenkkimakkaraa. Jackyn suosikki juttu. Keppejä pudotin jonkun 7 tai 8. ja 6 tais löytyä.
Seuraavaks vois tehdä motivaatiojälkeä, helppoa ja kovalla palkalla. Tämmösstä pahaa jälkee ei kannata tehä :)

Hetulle tein 50m jäljen avopurkeilla (ei ole vielä murkkuja liikenteessä niin näin vielä turvallista tehä), ja taas oli enemmän intoa kun järkeä. Löytää se jäljen varsinkin kun himmaa voimakaasti vauhtia mutta taitaa luulla vetohommien myös kuuluvan tään lajiin. Ja hitto sillä on voimaa varsinkin näin alamäessä! Vaaka näyttää 15 kg mutta liinassa pitäis mitata joskus maksimiveto. Pitää varmaan kokeilla erilaisia valjaita, nyt on erilaiset vetovaljaat vetoo, ja toisenlaiset jälkeen.
Illalla tehtiin sitten vielä pimeitä kepinnäyttöharjotuksia. Haluan että Hetu makais kepille, eikä nouda kuten Jacky. Makaamisessa on se etu, ettei sotke jälkeä kuleksimalla. Sitäpaitti haluan koittaa opettaa ilmasua koiralle.
Laiton Jackyn käytettyjä keppejä tielle parin metrin välein.
Parin yrityksen ja reilujen apujen jälkeen luopu pelkästä rykimisestä (pomppia valjaissa päästäkseen eteenpäin)
ja ilmas jopa vikan tikun taskulamppuavustuksella ihan ite. Tarjos välissä myös tyhjää, tai tuijotti 50cm päässä olevaa tikkua, mutta en kelpuuttanu.
Antaa levätä tän ajatuksen nyt parisen päivää ennen kun tekee uutta harjotusta.

Illalla minä kattelin netistä sitä sun tätä ja Jacky ja Hetu riehu vaikka vähän huomautinkin asiasta. Noh, nuoret on nuoria... eiku.
Ja miks ei kukaan ikinä voi vastat kun kysyn missä toinen kotitossuni on?
Ja kuka avas ja jyrsi tiskiainetabletista kulman? Juotin koirat vaan reilusti, luottaen siihen ettein niin minimäärästä voi tulla oireita.
Yöllä 2. aikaan näky komeita ja jopa värikkäitä revontulia täällä etelässä.